Tunnelma Yhdysvalloissa on erittäin jännittynyt, kun vaaleihin on aikaa enää 20 päivää.
Suomalainen Anna Kihlström on asunut Yhdysvalloissa lähes 15 vuotta ja on todistanut maan poliittisen ilmapiirin muuttumista.
Viime vuosien aikana Yhdysvallat on jakautunut entistä vahvemmin kahteen leiriin, ja tämä näkyy erityisen selvästi vaalien lähestyessä.
Kihlström antoi haastattelun MTV Uutisille myös edellisten vaalien alla neljä vuotta sitten. Tuolloin hän varautui presidentinvaaleihin uusimalla omansa ja lastensa passit Suomen konsulaatissa Los Angelesissa, johon perhe matkusti tuhansien kilometrien päästä kotikaupungista Denveristä.
Jos tilanne olisi kärjistynyt vielä enemmän, perhe oli valmis jättämään Yhdysvallat.
Lue myös: Trumpin arvaamattomuus huolestuttaa suomalaissiskoksia – Yhdysvalloissa asuvat Anna ja Laura ovat jopa varautuneet palaamaan Suomeen
Vaalit puhuttavat kotona ja koulussa
Tänä vuonna tunnelmat ovat myös jännittyneet.
– Lapsenikin ovat kiinnostuneita vaaleista tällä kertaa, mikä on uutta, hän kertoo.
Vaalit puhuttavat niin koulussa kuin kotonakin, ja perhe aikoo järjestää vaalivalvojaiset olohuoneen lattialle levitetyillä patjoilla.


