Tappavan myrkyllinen valkokärpässieni muistuttaa monia herkkusienilajeja.
Tappavan myrkyllistä valkokärpässientä esiintyy tänä syksynä runsaasti, uutisoi Suomen luonto.
Valkokärpässienen satoaika on nyt elo-syyskuussa. Lajin voi helposti sekoittaa esimerkiksi kuusiherkkusieneen, mutta erehdyksellä voi olla kohtalokkaat seuraukset. Valkokärpässieni nimetään artikkelissa Suomen vaarallisimmaksi.
Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen. Ruokaviraston mukaan vaaralliset solumyrkyt vaurioittavat sisäelimiä: munuaisia, maksaa, sydänlihasta, aivoja ja hiusverisuonia.
Suomen luonto muistuttaa, että valkokärpässienen solumyrkkyä ei saa poistettua ruoanvalmistuksessa, ja pienenkin palan nieleminen voi johtaa vakavaan sisäelinvaurioon.
Kokonaan valkoinen väri ei muutu

Valkokärpässieni on kokonaan valkoinen, eikä väri muutu kosketuksesta tai muusta käsittelystä. Myös sen jalka on täysin valkoinen.
Sienen lakki on 5–10 senttiä leveä ja jalka noin 10–15 senttiä pitkä.
Valkokärpässieni kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisessa se on harvinaisempi laji. Sieni kasvaa yksittäin tai pienissä ryhmissä kuusivaltaisissa kangasmetsissä, etenkin paksussa sammaleessa.
