Suomen on leikattava sähkönkulutusta korkeimpien kulutusten tunneilta joulukuusta alkaen, vaatii EU-komissio viime viikolla julkaistussa toimenpidepaketissa.
EU vaatii, että Suomi ja muut jäsenmaat leikkaavat sähkön kulutusta huippukulutustunneilta viidellä prosentilla joulukuusta alkaen.
– Jotta tavoitteeseen päästään, on kaikkien sähkönkäyttäjien oltava mukana talkoissa, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Petteri Kuuva.
Vaatimus koskee koko Suomen sähkönkulutusta, joka esimerkiksi eilen maanantaina oli korkeimmillaan noin 8 000 megawattia.
Suomessa teollisuus kuluttaa noin puolet sähköstä. Rakennusten lämmitykseen kuluu noin neljäsosa.
– Teollisuudella on iso merkitys, mutta pienempiäkään virtoja ei kannata jättää käyttämättä, Kuuva sanoo.
Suomessa sähkön hinta ja kulutus ovat yleensä korkeimmillaan arkiaamuisin, kun suomalaiset heräävät, kaupat avautuvat ja teollisuustuotanto alkaa.
Toinen kulutushuippu ajoittuu noin iltapäivään kello neljän ja seitsemän välille, Kuuva sanoo.
Esimerkiksi eilen maanantaina sähkö oli kalleimmillaan kello 8–9 välillä, jolloin se maksoi yli 30 senttiä kilowattitunnilta. Maanantaina illalla hinta tippui alle 5 senttiin kilowattitunnilta.
Sähkön kulutushuippujen leikkaamisen tavoitteena on laskea sähkön hintaa, joka muodostuu kysynnän ja tuotannon perusteella.

