Suomessa yhdessä asustelleet Lumi- ja Pyry-pandat on Kiinassa erotettu toisistaan. Pandat ovat terveitä ja ruokailevat normaalisti, mikäli Kiinan viranomaisia on uskominen.
Ulkopolitiikan välikappaleet, Kiinan Suomelle lahjoittamat Lumi- ja Pyry-isopandat toimitettiin takaisin Kiinaan syksyllä 2024.
Sen jälkeen pandoista on kuulunut vain vähän.
Viime marraskuussa Ähtärin eläinpuisto jakoi videon, jossa eläimet viettivät aikaa karanteenissa Beichuanin pandakeskuksessa.
Kun Helsingin Sanomat halusi tänä vuonna nähdä pandat, niitä ei enää löytynyt.
– Ei, sitä emme voi sanoa. Ooh, emme voi. Aivan, aivan. Ei vain mainita sitä, Kiinan isopandojen suojelu- ja tutkimuskeskuksen propagandaosastolta vastattiin tiedusteluihin eläinten olinpaikasta.
Epätietoisuus Lumin ja Pyryn sijainnista ja voinnista on MTV Uutisten tietojen mukaan herättänyt ajatuksia ja huoltakin ainakin joidenkin sellaisten henkilöiden parissa, jotka olivat pandojen kanssa tekemisissä Suomessa.
Pandat terveitä, mutta erillään
MTV Uutiset kysyi tällä viikolla pandojen tilanteesta Suomen Pekingin-suurlähetystöltä, joka kääntyi Kiinan kansallisen metsäviraston puoleen.
Pekingin-suurlähetystön viestintä- ja maakuvavirkamies Janna Laine välitti virastolta saamansa tiedot sähköpostissa pari päivää myöhemmin.
– Virasto kertoo Lumin ja Pyryn olevan terveitä, aktiivisia ja ruokailevan normaalisti, Laine kirjoittaa.
