Yksi Suomen vanhimmista sotaveteraaneista, suomenjuutalainen Salomon Altschuler on kuollut. Hän oli kuollessaan 105-vuotias. Vuonna 1913 syntynyt Altschuler nukkui pois torstaina.
Hänet haudataan tänään Helsingissä. Altschuler taisteli Suomen puolesta talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa.
Sotaveteraani Salomon Altschuler joutui pelkäämään jatkosodassa Neuvostoliiton lisäksi Suomen rinnalla taistellutta Saksaa, joka jahtasi juutalaisia Euroopassa.
Kertomuksensa mukaan saksalainen SS-upseeri uhkasi Altschuleria aseella, kun selvisi, että hän on juutalainen. Pelottava tilanne päättyi kuitenkin lopulta ilman laukausta.
Sodassa Altschuler toimi toisen saksalaisupseerin tulkkina. Tämä ei onneksi ollut juutalaisvastainen ja sanoi, että Altschuler voi täysin vapaasti hoitaa tehtäväänsä Suomen armeijan sotilaana.
Talvisodassa mies toimi ratsulähettinä ja jatkosodassa tienhoitokomppaniassa, välillä etulinjassa. Myöhemmin hänestä tuli talousaliupseeri.
Altschuler joutui jatkosodan jälkeen vielä Lapin sotaan, jossa entinen aseveli kääntyi viholliseksi. Altschuler kuitenkin selvisi hengissä.
Lue myös: Suomen veteraanikuoron 104-vuotias konkari joutui pelkäämään vihollisen lisäksi myös Saksaa – uhkaava tilanne upseerin kanssa
Komea laulutervehdys presidentille
MTV Uutiset oli paikalla vuonna 2017, kun Suomen veteraanikuoro lauloi komeasti tervehdyksensä presidentti Sauli Niinistölle ja Jenni Haukiolle.
Kuoron keski-ikä oli 94 vuotta ja nestorin titteli kuului tuolloin 104-vuotiaalle Altschulerille.
