Suomen Ekonomien mukaan huhtikuun tilausluvut merkitsevät sitä, että viennin tilauskanta on elpymässä.
Suomen teollisuuden uudet tilaukset ja tuotanto kasvoivat huhtikuussa vuoden takaisesta, selviää Tilastokeskuksen tänään julkistamista luvuista.
Teollisuuden uusien tilausten arvo kasvoi huhtikuussa lähes kolme prosenttia vuoden takaisesta. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli puolestaan huhtikuussa noin kymmenen prosenttia suurempi verrattuna vuoden takaiseen.
Teollisuustuotanto kasvoi huhtikuussa päätoimialoista eniten sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuollon toimialalla. Uusien tilausten arvo kasvoi eniten paperiteollisuudessa, mutta laski kemianteollisuudessa.
Suomen Ekonomien pääekonomistin Elias Erämajan mukaan huhtikuun tilausluvut merkitsevät sitä, että viennin tilauskanta on elpymässä.
– Luvut ovat hyvät etenkin kun muistetaan, että Trumpin tullipuheet vaikuttivat huhtikuussa yritysten näkymiin. Taloudella on kasvuedellytykset tälle vuodelle, hän sanoo tiedotteessa.
Kauppasota hidastanut kasvua
Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan määrät ovat vielä vaatimattomia, mutta erityisesti alkuvuoden tilausluvut antavat aihetta optimismiin.
Ohlsbomin mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käynnistämä kauppasota on jarruttanut teollisuuden kasvua.
– Tullien vaikutusta lievensi se, että vain viikon jälkeen Trumpin tullipäätöksestä ilmoitettiin jo 90 päivän neuvottelutauosta. Selvää on, että kauppasota jarruttaa teollisuuden kasvua, neuvotteluista huolimatta. Tullit ovat erityisen haitallisia Suomelle, sillä Yhdysvallat on yksi Suomen tärkeimmistä vientimarkkinoista, Ohlsbom sanoo Yrittäjien tiedotteessa.
