Suomi harkitsee ydinaseita koskevien rajoituksien purkamista. Hallitus tiedottaa aiheesta tänään. SDP antaa kritiikkiä tähänastiselle prosessille.
Hallitus saattaa poistaa ydinenergialain uudistuksen yhteydessä laista pykälät, jotka kieltävät esimerkiksi ydinaseiden säilyttämisen Suomessa sekä kuljettamisen Suomen kautta.
Tiedotustilaisuus pidetään aiheesta tänään illalla kello 18.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja, SDP:n Johannes Koskinen kritisoi hallitusta siitä, ettei oppositiopuolueille ole kerrottu aikeista riittävästi ja riittävän varhain.
– Ei tämä prosessi ole mennyt niin kuin Strömsössä, vaan on pidetty enemmän ulkosaariston puolella oppositio, Koskinen letkautti medialle eduskunnassa.
Puoluejohtajille tieto vasta eilen
Suomen isot turvallisuuspoliittiset päätökset on perinteisesti tehty ja valmisteltu parlamentaarisesti eli yli hallitus-oppositiorajan yhdessä toimien. Näin linja ei ole heilahdellut yksittäisten hallitusten mukana.
MTV Uutisten tietojen mukaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ja ryhmänjohtajat saivat eilen keskiviikkona tiedon siitä, että hallitus tulee torstaina esittämään uudistuksia.
Koskinen ei ota kantaa siihen, koska sai itse tietää asiasta.
– Odotettiin, että tällaiset asiat käsiteltäisiin laajasti parlamentaarisessa yhteistyössä, käytäisiin läpi eri vaihtoehdot ja haettaisiin mahdollisimman laajaa yhteisymmärrystä, mutta näin ei ole tapahtunut, Koskinen kommentoi.
Lindtman otti kantaa menettelyyn
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ei ryhmäkokoukseen mennessään esittänyt suoraa kritiikkiä hallitukselle. Hän kuitenkin korosti Koskisen tavoin parlamentaarisen valmistelun merkitystä.

