Avaruusala kasvaa kohisten ja Suomi on kovenevassa kilpailussa mukana tiukemmin kuin koskaan aikaisemmin.
Kuu on jo valloitettu ja maailman katseet ovat pitkään olleet naapuriplaneetassamme Marsissa. Kuka Marsiin ehtii ensimmäisenä ja onko sinne edes mahdollista mennä?
Suomi vahvisti asemaansa avaruuskisassa ja avaruustutkimuksessa aiemmin tällä viikolla allekirjoittamalla Nasan Artemis-sopimuksen.
Artemis Accords -asiakirja säätelee Yhdysvaltojen johdolla muun muassa Kuun, Marsin, komeettojen ja asteroidien tutkimusta sekä käyttöä rauhanomaisissa tarkoituksissa.
Sopimuksen lopullinen määränpää on Kuuta kauempana.
– Tähtäimessä Artemis-sopimuksessa on Marsiin meno, Aalto-yliopiston professori Jaan Praks kertoo Huomenta Suomessa.
Lue lisää: Suomi vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä avaruustutkimuksessa
Suomi on mukana kansainvälisessä avaruuskisassa
Suomen satelliittien määrä on alle kymmenessä vuodessa kasvanut käytännössä nollasta kolmeenkymmeneen, arvioivat Huomenta Suomessa vierailleet asiantuntijat.
Suomalaiset yritykset, kuten ICEYE ja Kuva Space, tekevät kansainvälistä kauppaa "avaruusalalla".
– Talouden määrä, joka sieltä tulee, kasvaa hyvin nopeasti. Suomi on siinä mukana, Praks huomauttaa.
Esimerkiksi ICEYE Oy:n liikevaihto oli vuonna 2023 yli 120 miljoonaa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin edellisvuonna.
