Legendaarinen Eppu Normaali lopettaa esiintymisen. Vuodesta 1976 toiminut yhtye järjestää vielä jäähyväiskeikkoja ennen lopettamistaan.
50 vuotta ensi vuonna täyttävä legendaarinen suomalaisyhtye Eppu Normaali lopettaa esiintymisen. Yhtye järjestää useita konsertteja ja esiintyy myös kesän festareilla ennen sitä.
Eppu Normaali kertoi tänään 23. lokakuuta juhlavuoden suunnitelmistaan ja paljasti lopettavansa keikkailun.

Ylöjärvellä Akun Tehtaalla järjestetyn mediatilaisuuden juonsi Ylen eläköitynyt uutisankkuri Matti Rönkä, joka myös haastatteli yhtyeen jäseniä, laulaja Martti Syrjää, kitaristi Mikko ’Pantse’ Syrjää, kitaristi Juha Torvista, rumpali Aku Syrjää ja basisti Sami Ruusukalliota.
– Olemme päättäneet lopettaa esiintyvänä yhtyeenä. Emme siis esiinny enää sen viimeisen keikan jälkeen, Martti Syrjä sanoi.
– Koska kaikki kuitenkin loppuu joskus, haluamme lopettaa keikkailun, kun olemme vielä terveitä, hyviä ja onnellisia. Eikä meitä vielä tarvitse kieritellä tynnyreissä lavalle vaan jaksamme nousta sinne itse. Siksi soitamme tulevana vuonna vielä kerran kaikilla areenoilla: konserttisaleissa, festareilla, areenoilla ja stadionilla, yhtye kommentoi.
