MTV Uutiset näyttää tänään suorana lähetyksenä kello 18.30 alkaen, kuinka toimitusministeristön pääministeri Sanna Marin vihitään New Yorkin yliopiston (NYU) kunniatohtoriksi. Marin pitää puheen Yankee-stadionilla.
Sanna Marin on valinnut puheensa teemaksi muutoksen ja osoittaa sen valmistujaisiaan Yankee-stadionilla juhliville.
– Siitä asti, kun minut valittiin maailman nuorimmaksi pääministeriksi 34-vuotiaana, minulta on toistuvasti kysytty kahta kysymystä. Ensimmäinen kysymys on, halusitko aina pääministeriksi? Toinen on, miten teit sen, Marin sanoo.
Marin kertoo, ettei halunnut nuorella iällä poliitikoksi tai pääministeriksi eikä suunnitellut sitä. Lopulta se kuitenkin tuntui oikealta, koska hän halusi muuttaa asioita ja maailmaa.
– Tajusin, että se (muutos) oli myös minun vastuullani eikä vain jonkun muun, Marin jatkoi.
Marinille tärkeitä syitä politiikkaan lähtemisessä olivat hänen sanojensa mukaan ilmastonmuutos, biodiversiteetin katoaminen, ihmisoikeudet, vähemmistöjen oikeudet, sukupuolten tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.
– Sateenkaariperheessä kasvaneena halusin nähdä yhteiskunnan, jossa kaikki saavat rakastaa, ketä haluavat, Marin puhui.
– Halusin nähdä uudistunutta lainsäädäntöä tasa-arvoiseen avioliittoon liittyen ja taata ihmisoikeudet kaikille sukupuolille. Halusin poistaa sukupuolten väliset palkkaerot ja nähdä vanhempien, äitien ja isien, jakavan perhevapaansa tasa-arvoisemmin, jotta naiset voisivat seurata uratavoitteitaan kuten miehetkin, Marin jatkoi.
Ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyen Marin nosti esille hiilineutraaliuden tärkeyden.


