Yhdysvaltain puolustusministeri ja asevoimien komentaja kertoivat Iranin-operaatiosta tiedotustilaisuudessa.
Yhdysvaltain puolustusministerin Pete Hegsethin mukaan sotilasoperaatio Irania vastaan ei johda niin kutsuttuun ”loputtomaan sotaan”.
Puolustusministerin mukaan operaation tavoitteena on tuhota Iranin ohjukset, laivasto sekä turvallisuusinfrastruktuuri.
– Iskemme heitä vastaan tarkasti, musertavalla voimalla ja pyytelemättä anteeksi, puolustusministeri Hegseth sanoi tiedotustilaisuudessa Pentagonissa.
Hegseth ei aseta Iran-operaatiolle aikarajaa. Hän korosti tiedotustilaisuudessa, ettei valmista tule muutamassa yössä, sillä taistelualue on laaja.
Hegseth painotti, ettei Iraniin olla kuitenkaan viemässä Yhdysvaltojen maajoukkoja.
Yhdysvaltain asevoimien komentaja kenraali Dan Caine kertoi yksityiskohtia iskun alusta. Cainen mukaan ilmavoimien yli 100 konetta laukaisivat ohjusaallon Iraniin. Caine kertoi, että "joukkojen virta" Lähi-idän alueelle jatkuu.
Kenraalin mukaan sotilasoperaatio jatkuu ja Yhdysvallat odottaa kärsivänsä lisää tappioita. Tähän mennessä neljän amerikkalaisen sotilaan on vahvistettu kuolleen.
Cainen mukaan Yhdysvaltain joukot ovat torjuneet satoja Iranin vastaiskussa ampumia ballistisia ohjuksia, joita on laukaistu Yhdysvaltain sotilaskohteisiin Lähi-idän maissa.
Kuwaitissa Yhdysvaltain hävittäjät ampui kuitenkin epähuomiossa alas maan liittolaisen Kuwaitin oma ilmapuolustus. Cainen mukaan tapausta tutkitaan, mutta hän korosti, ettei kyse ollut Yhdysvaltoja kohtaan tehdystä vihamielisestä iskusta.
Hävittäjien lentäjät pelastuivat heittoistuinten avulla.
Tilanne kärjistyi Lähi-idässä viikonloppuna, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat lauantaina laajat iskut Iraniin.
Iran on vastannut iskuihin ampumalla ohjuksia ja lennokkeja Israeliin sekä Yhdysvaltojen tukikohtiin ja liittolaismaihin Persianlahden alueella. Sekä iskuja että torjuntoja on raportoitu useissa maissa.

