Laulaja Harri Marstio palaa keikkalavoille maaliskuussa, jos miehen kunto sen sallii.
Laulajakonkari Harri Marstiolta, 59, löytyi kesällä 2015 imusolmukesyöpä. Nyt Marstion syöpä on uusiutunut.
Laulaja on päivittänyt vointiaan julkisella Facebook-sivullaan.
– Minäpä sain oikein tohtorin luvan pitää lomaa. Tai oikeastaan se oli käsky. Ja näillä näkymillä tuonne maaliskuun loppuun saakka, Marstio kirjoittaa.
Marstio käy parhaillaan sytostaattihoitoja.
– No niin! Nyt alkaa myrkyttäminen. Saattaa mennä Marstion poika heikkoon kondikseen, laulaja kirjoitti syyskuun puolivälissä.
Laulajan syövän uusiutumisesta uutisoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.
– Olen ihan hyvässä kondiksessa. Minulla ei ole mitään epämääräisiä tuntemuksia eikä väsymystä, Marstio kommentoi lehdelle.
– Voihan olla niinkin, että olen talvella karvaton, harmaa ja väsynyt. Sillehän ei voi mitään. Jos kondis on tällainen kuin nyt, niin ihan hyvin tässä jaksaa.

