Hannes Suominen ja Kiti Kokkonen vierailivat MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa syksyn uutuusrevyystä.
Näyttelijä Hannes Suominen ponnahti suursuosioon Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta vuonna 2018, jolloin hän sijoittui toiseksi parinsa Kia Lehmuskosken kanssa. Suominen vieraili Huomenta Suomessa kertomassa miltä yhtäkkinen suosio tuntui ja mitä tuleva syksy tuo tullessaan.
– Silloin kun sitä tehtiin, niin varmaan tunnistettiin vähän enemmän. Otin sen työnä, sillä tavalla kuin tämä näytteleminenkin on. Tehtiin esitys ja sitten se esitettiin, Suominen nauraa.
– Siinä ei sen kummempaa tarvinnut miettiä, hän toteaa.
Suominen kertoo, että vaikka tanssi ei valitettavasti jäänyt harrastukseksi, niin tulevana syksynä hän tanssii jälleen hiukan enemmän, kun pian ensi-iltansa saa Suomen Komediateatterin Näillä mennään -revyy.
– Tässä tulevassa revyyssä tanssitaan, mutta se on vähän erilaista.
Suomisen kanssa Huomenta Suomen studiossa vieraili myös Suomen Komediateatterin taiteellinen johtaja Kiti Kokkonen. Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä teatteri jaksaa Kokkosen mukaan henkisesti hyvin.
