Aaron Paulin tähdittämä Breaking Bad -elokuva jatkaa hittisarjan tapahtumia.
Suositun Breaking Bad -tv-sarjan jatkoksi tehty elokuva julkaistaan lokakuussa suoratoistopalvelu Netflixissä. Netflix kertoi asiasta lauantaina.
El Camino: A Breaking Bad Movie -niminen elokuva jatkaa vuosina 2008–2013 esitetyn sarjan tapahtumia. Elokuvan päähenkilö on Aaron Paulin näyttelemä Jesse Pinkman. Breaking Badin hahmoista elokuvassa esiintyy myös ainakin Charles Bakerin näyttelemä Skinny Pete.
LUE MYÖS: TV-sarjojen 10 julminta isää
Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Vince Gilligan, joka oli myös alkuperäisen sarjan luoja. Aaron Paulin mukaan Gilligan soitti hänelle kaksi vuotta sitten ehdottaakseen elokuvan tekemistä.
– Kerroin Vincelle pian, että seuraisin häntä vaikka tuleen, Paul kertoi New York Timesille.
Alun perin AMC-kanavan tuottamaa Breaking Badiä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista. Sarja kertoi Bryan Cranstonin näyttelemästä Walter Whitesta, syöpää sairastavasta lukion kemianopettajasta joka alkoi valmistaa metamfetamiinia varmistaakseen perheensä taloudellisen tulevaisuuden. Apua hän sai entiseltä oppilaaltaan, huumebisneksen tuntevalta Pinkmanilta.
