Kokenut kynsiteknikko kertoo, mihin geelilakkauksen kesto perustuu sekä miten lakkausta kannattaa hoitaa kotona.
Kynsilakka on samaan aikaan ilo ja varsinainen murheenkryyni. Juuri lakattuna kynnet näyttävät kauniilta ja siisteiltä, mutta jo parin päivän päästä lakkaus saattaa alkaa lohkeilla kynnen kärjistä ja näyttää epäsiistiltä.
Tämän takia monet turvautuvat nykyään esimerkiksi geelilakkaukseen, jonka avulla lakkaus näyttää siistiltä jopa 3–5 viikkoa.
Helsinkiläisen Kohokukkia Studion yrittäjä ja kynsiteknikko Elia Leino kertoo, että vaikka lakkaus säilyttäisi laatunsa, kynsi tietysti kasvaa koko ajan. Leino on toiminut kynsiteknikkona 14 vuotta ja toimii lisäksi kouluttajana ja maahantuojana.
– 3–5 viikon välein olisi hyvä käydä huollattamassa, riippuen siitä, mitä haluaa. Joitain häiritsee kynsien kasvu enemmän kuin toisia. Se on sellainen legopalikka sitten sormen päässä, jos sitä ei käy huollattamassa, Leino selittää.
Mutta mitä geelilakkaus oikeastaan edes on, miten sitä huolletaan ja pitääkö lakkaamisesta pitää välillä taukoja?
Katso yllä olevalta videolta, miten geelilakkaus käytännössä tehdään.
Artikkelin alusta löytyvällä videolla tehtyjen kynsien lopputuloksen näet yllä. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Miten geelilakka eroaa tavallisesta kynsilakasta?
– Siinä, missä geeli on valokovetteinen tuote, niin kynsilakka on ilmakovetteinen. Kynsilakassa ei ole myöskään samanlaisia sidosaineita kuin geelissä, Leino selittää.
Geelilakkauksen lisäksi moni suosii rakennekynsiä, jotka on mahdollista rakentaa joko geelistä tai akryylista. Kohokukkia Studiolla ne tehdään geelistä.


