Viihdemaailma on kokenut vuoden 2016 aikana suuria menetyksiä.
Vuoden 2016 ensimmäinen puolikas on ollut täynnä surullisia uutisia, kun monet rakastetut tähdet niin Suomessa kuin ulkomaillakin ovat menehtyneet.
David Bowie
Maailma menetti todellisen popikonin tamminkuun 10. päivänä, kun David Bowie menehtyi. Bowie oli sairastanut syöpää jo pitkään salassa. Bowie oli menehtyessään 69-vuotias.

Alan Rickman
Tammikuun 14. päivänä maailmalla levisi uusi suru-uutinen, kun Alan Rickman menehtyi. Myös Rickman menehtyi syöpään 69-vuotiaana. Rickman muistetaan muun muassa roolistaan Severus Kalkaroksena legendaarisessa Harry Potter -saagassa.
René Angélil
Kanadalaislaulaja Celine Dionin pitkäaikainen aviomies ja manageri René Angélil menehtyi pitkän syöpätaistelun jälkeen tamminkuun 14. päivänä. 73-vuotiaana kuollut Angélil taisteli syöpää vastaan 16 vuoden ajan. Dionin ja Angélilin liitto kesti yli 20 vuoden ajan, ja heille syntyi kolme yhteistä lasta.











