Ruotsissa on havaittu drone eli robottilennokki lentämässä Forsmarkin ydinvoimalan alueella eilisiltana. Ydinvoimala sijaitsee maan itärannikolla.
Ruotsin poliisi sai ilmoituksen dronesta ydinvoimalan vartijalta. Poliisi yritti jäljittää lennokkia, mutta kadotti sen kuitenkin näkyvistään. Lennokin kerrottiin kadonneen näkyvistä, kun se oli lentämässä Gräsön saaren suuntaan.
Lennokin on kerrottu olevan kookkaampaa mallia, koska se oli onnistunut lentämään kovasta tuulesta huolimatta.
Poliisin mukaan sille ilmoitettiin myös Ringhalsin ja Oskarshamnin ydinvoimaloiden lähellä lentäneestä dronesta, mutta Aftonbladetin mukaan tieto on todettu perättömäksi.
Uutistoimisto TT:n mukaan taas Ringhalsin ja Oskarshamnin ydinvoimalan työntekijät olisivat ilmoittaneet droneista poliiseille, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet saamaan niistä havaintoja.
Poliisi on kuvannut tapausta epätavalliseksi. Se ei ole nimennyt ketään epäiltyä tapauksessa.
Puolustusvoimia informoitu
Asiasta on kirjattu poliisille ilmoitus muun muassa kohteiden luvattomasta kuvaamisesta ja ilmailulain rikkomisesta.
Forsmarkin ydinvoimalan lehdistöpäällikkön Josef Nylenin mukaan ydinvoimalan yllä on lentokielto. Hän ei kommentoi, onko ydinvoimalassa lisätty esimerkiksi turvatoimia tapahtuman jälkeen.
Myös Ruotsin puolustusvoimia on informoitu tapahtuneesta.
Ruotsin puolustusvoimat lisännyt valmiuttaan
Ruotsin puolustusvoimat lisäsi aiemmin tällä viikolla läsnäoloaan Gotlannissa Visbyssä sen jälkeen, kun kolme venäläistä maihinnousualusta lipui Itämerelle.
Maan puolustusvoimien lehdistöedustaja Therese Fagerstedt kertoo uutistoimisto TT:lle, että Gotlantiin lensi eilen muun muassa sotilaskuljetuskone, joka toi saarelle lisää puolustusvoimien kalustoa sekä sotilaita.
