Ensi viikolla Salatut elämät jatkuu jännittävin kääntein.
Salatut elämät -sarjan syksyn ensimmäisissä jaksoissa Nella, Viola ja Mira lupaavat tukea toisiaan tuomionsa läpi. Vankilan todellisuus kuitenkin iskee Nellaan, joka joutuu menemään yksin selliin, kun Viola ja Mira saavat ovat kahdestaan omassa sellissään.

Vankilan ulkopuolella Nellaa ikävöivät Kristian ja Eva lohduttavat toisiaan.
Susu etsii Matiasta ja saapuu pääkonttoriin, mutta löytää kauhukseen ammutun Noelin. Asiasta kuuleva Miki miettii, liittyykö kadoksissa oleva Matias asiaan.
Camilla järkyttyy, kun kuulee, että on ollut koomassa kaksi vuotta. Hän poistuu sairaalasta tutkimaan, mitä hänen elämästään on jäljellä.
Miki peittää harmituksensa, kun kuulee että Noel saattaa jäädä eloon. Hän menee katsomaan Noelia sairaalaan, ja samaan aikaan Noelin sydän pysähtyy. Miki empii, kutsuako apua…



