Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä, johon sairastuu vuosittain yli 5000 suomalaista. Elämänsä aikana rintasyöpään sairastuu lähes joka kahdeksas suomalaisnainen. Omilla elintavoillaan syöpäriskiä voi pienentää, muttei välttää. Siksi seulontoihin kannattaa osallistua.
VIDEO: Näin tutkit rintasi rintasyövän varalta.
Seulontoihin osallistuminen on tärkeää, sillä rintasyöpätapausten odotetaan lisääntyvän edelleen. Tähän vaikuttaa väestön ikääntyminen, mutta myös ihmisten elintavat. Syöpätutkija, dosentti Juha Klefström pitää kuitenkin vaarallisena ajattelutapana sitä, että ihminen voisi itse täysin vaikuttaa syöpäriskiinsä.
– Syöpää on nyt ja tulevaisuudessa huolimatta siitä, mitä syöt ja miten nukut yöunesi. Olen ollut huolissani hyvinvointiteemasta, jonka mukaan yhteiskunnalle on halvempaa estää kuin hoitaa syöpä. Syöpää kun ei voi kokonaan elintavoilla estää.
Klefström muistuttaa, että omasta hyvinvoinnista on tärkeää pitää huolta, mutta syöpä voi iskeä siltikin. Siksi sairautta vastaan on tärkeä keksiä toimivia lääkkeitä.
Rintasyöpä "huonon onnen syöpä"
Rintasyövän kohdalla elintapojen muuttamisella voi vaikuttaa sairastumisriskiin, mutta kokonaan sitä ei voi poistaa, Klefström sanoo. Joka kuukausi naisen rinnoissa olevat epiteelisolut valmistautuvat raskauteen. Kun raskautta ei tule, solut kuolevat pois. Tässä prosessissa tapahtuu valtava määrä solujakautumista ja jakautumisten jäljiltä DNA:han jää joskus virheitä. Jos virhe osuu syöpägeeniin, syöpä saattaa lähteä liikkeelle.


