Veikkausliigaan nousseen TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen kertoo MTV Urheilulle, kuinka perinteikäs turkulaisseura on noussut talousvaikeuksien keskeltä takaisin Veikkausliigaan.
TPS jysäytti viime viikolla komean yllätyksen, kun se voitti Veikkausliigan nousukarsinnoissa KTP:n yhteismaalein 6–2. Voiton myötä joukkue nousi takaisin Veikkausliigaan viiden Ykkösliigassa (ja ent. Ykkösessä) vietetyn vuoden jälkeen.
Nousu oli monella tapaa iso juttu koko TPS-yhteisölle. Viime vuodet TPS on paininut taloushaasteiden kanssa, mutta vastoin monien odotuksia, joukkue pelaa ensi kaudella Suomen korkeimmalla sarjatasolla.
Kun urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen saapui tehtäväänsä viime vuoden syyskuussa, oli TPS:n tilanne kaikkea muuta kuin vakaa. Kausi jäi TPS:n osalta vaisuksi ja joukkue oli lopulta neljäs.
Hämäläinen myöntää, että viime kausi oli TPS:n osalta vielä sumuista aikaa. Petro Punna aloitti seuran toimitusjohtajana viime vuoden syyskuussa, mutta irtisanoutui tehtävistään vain kuukauden päästä koeaikansa puitteissa, koska työ ei vastannutkaan hänen odotuksiaan.
Lue myös: Joukkopako: Nämä tähdet jättävät Veikkausliiga-putoajan – nyt puhuu kritisoitu KTP-pomo
Saman vuoden lokakuussa Turun Sanomat uutisoi, että pelaajien palkkoja on maksettu myöhässä.
– Kun silloin syyskuussa lähti liikkeelle, niin olihan se melkoinen paikka. Siinä oli paljon tapahtunut loppukesästä, ja syksyllä alkoi sitten vyöryä niitä ongelmia, joita oli pitkin vuosia koitettu vuosia saada hoidettua. Ne tulivat viime vuonna ylitsepääsemättömiksi ja pamahtivat päin kasvoja, Hämäläinen kertoo MTV Urheilulle.

