Neljä kuukautta kestänyt Vastaamo-oikeudenkäynti lähestyy loppuaan. Syyttäjät ja puolustus ovat pyytäneet lisätutkintoja käsittelyn viime metreille saakka, uusimpia tuloksia esiteltiin oikeudessa tiistaina.
Keskiviikkona vuorossa oli syyttäjien loppulausunto. Syyttäjät vaativat Julius Kivimäelle rangaistusta törkeistä rikoksista.
– Teolla on selvästi ollut taloudellinen motiivi. Sillä on tavoiteltu Vastaamolta hyvin huomattavaa summaa rahaa ja myöhemmässä vaiheessa sitten myös yksityishenkilöiltä, kertoo aluesyyttäjä Pasi Vainio MTV Uutisille.
– Ne olivat sinänsä pieniä summia siinä vaiheessa, mutta tavoite on ollut saada myös suuri taloudellinen hyöty sitä kautta.
Lisätutkintaa asiassa on tehty aivan oikeudenkäynnin viime metreille saakka.
– Poliisi on pystynyt tekemään sellaisia asioita tämän tutkinnan aikana, mitä ei ehkä aikaisemmin ole toteutettu.
– On avattu vahvoja salauksia, on tehty analyyseja kryptovaluutoista, muun muassa bonerosta, ja tässä on hyvin laaja tämä tekninen näyttö. Meidän mielestämme kokonaisuus kertoo siitä, että meillä on oikea henkilö syytettynä, Vainio toteaa.
Lue lisää: MTV:n tiedot: Kivimäki oli poliisin seurannassa piileskelynsä aikana – nautiskeli hienostohotellin baarissa
Miksi Julius Kivimäki päätyi piilottelemaan poliisilta? Näin vastaa asianajaja
Vaaditaan vuosien vankeutta
Kivimäkeä, 26, syytetään lokakuun lopulla alkaneessa oikeudenkäynnissä muun muassa törkeästä tietomurrosta ja törkeästä kiristyksestä. Syyttäjät vaativat Kivimäelle seitsemän vuoden vankeusrangaistusta yhteensä yli 21 000 uhriin kohdistuneista rikoksista.
