Jos olet koskaan miettinyt, ehtiikö joulupukki todella kaikkialle, niin tässä tulee vastaus: kyllä ehtii. Jopa Etelämantereelle.
Näin väittää ainakin suomalaisen retkikunnan johtaja, joka on käynyt Etelämantereella jo peräti 20 kertaa.
– On se joka joulu tullut ja joskus on jopa nähty se täällä. Ja joka joulu ainakin lahjat jättänyt, kertoo Mika Kalakoski satelliittipuhelimen välityksellä MTV Uutisille jouluaattona.

Kalakoski kertoo, että viisihenkinen suomalainen tutkimusryhmä saapui suomalaisten Aboa-tutkimusasemalle viime tiistaina. Asema sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 120 kilometriä rannikosta.
Netistä löytyvän välimatkalaskurin mukaan Suomesta on linnuntietä matkaa Etelämantereelle vajaan 18 000 kilometriä. Kaikki netin laskurit menevät sekaisin, jos niihin syöttää lähtöpaikaksi Korvatunturin, mutta selvää kuitenkin on, että joulupukilla riittää taivallettavaa.
Etelämantereen kesä hellii jouluviettäjiä
Suomalaisretkikunnan johtaja kertoo, että ainakin tällä hetkellä kelit suosivat tutkimusryhmäläisiä ja varmasti myös joulupukkia.







