MTV Uutisten tietojen mukaan keskusrikospoliisi tutkii laajaa huumeorganisaatiota, jonka toimintaa on johdettu Ruotsista käsin.
Epäillään, että ruotsalainen ja erittäin väkivaltaisessa maineessa oleva rikollisverkosto Dödspatrullen on salakuljettanut ja yrittänyt salakuljettaa Suomeen ainakin satoja kiloja eri huumausaineita.
Ruotsin poliisi otti kesällä KRP:n juttukokonaisuuteen liittyen kiinni useita henkilöitä ja toimitti heidät Suomeen.
MTV Uutisten tietojen mukaan jutussa on vangittuna Suomessa yhteensä toistakymmentä epäiltyä. Heistä suurin osa on ulkomaalaistaustaisia ruotsalaisia, ja epäilyjen mukaan ainakin osalla heistä on yhteyksiä katujengeihin Suomessa.
MTV:n rikostoimittaja Pekka Lehtinen kertoo, että Dödspatrullen on erittäin väkivaltainen ryhmä Ruotsissa, jonka kontolla on paljon epäiltyjä rikoksia henkirikoksiin asti.
– Koko KRP:n ja poliisin tutkinnan pointti on, että katujengirikollisuudessa on menty uudelle tasolle, Lehtinen sanoo.
Jengirikollisuus Ruotsissa
Viranomaisarvioiden mukaan 600 000 ruotsalaista elää ongelmalähiöissä, joissa luottamus yhteiskuntaan, virkavaltaan ja sosiaaliviranomaisiin on heikkoa. Poliisin mukaan Ruotsissa on 52 eri jengiä ja niiden jäseninä on noin 15 000 henkilöä.
Palkittu ruotsalainen rikostoimittaja Diamant Salihu on haastatellut teoksessaan Tills alla dör rikollisjengien välisissä yhteenotoissa kuolleiden omaisia, jengiläisiä ja viranomaisia. Teosta varten Salihu on seurannut vuosia Ruotsin jengirikollisuutta.
Salihun kirjassa kerrotaan, että Ruotsin jengisodan syttymispäivän voi määritellä tarkkaan, 22. heinäkuuta 2015. Tuolloin tapahtui murha Järvan alueella Tukholmassa.
Järvassa sijaitsevat pahamaineiset Rinkebyn, Tenstan ja Husbyn lähiöt, jotka tunnetaan sosiaalisesta huono-osaisuudestaan. Ryhmät Dödspatrullen ja Shottaz ovat asettuneet jengisodassa vastakkain ja ammuskeluissa kuolee vuosittain kymmeniä ihmisiä. Vuonna 2020 jengisota vaati 47 henkeä.

