MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilän mukaan Suomi on kuluneen "Nato-kevään" aikana kasvanut henkisesti kahdella tapaa. Katso asiantuntijan haastattelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta.
Kulunut viikko on ollut historiallinen, sillä Suomi on ottanut suuria harppauksia Nato-polullaan.
Sunnuntaina Suomen Nato-hakemus sai eräänlaisen sinetin, kun valtiojohto teki virallisen päätöksen sotilasliitto Naton jäseneksi hakemisesta.
Lue lisää: Näin Suomen valtionjohto kuvaili historiallista päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä: "Ei koskaan enää yksin"
Lue myös: Risto E. J. Penttilä ennusti Suomen Nato-askeleet häkellyttävän tarkasti jo joulukuussa – "Olen surullinen siitä, että olin oikeassa"
Kuten valtiojohto, myös MTV Uutisten kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttiläkin näkee, että eilinen sunnuntai piirtyy historian kirjoihin historiallisena päivänä.
Penttilä on itse ollut Naton kannalla jo pitkään. Jäsenyys antaisi hänen mukaansa Suomelle turvatakuut, jotka turvaavat Suomen puolustuksen myös tulevaisuudessa, eikä Suomi ei olisi jatkossa sotilaallisesti yksin.
– Kyllä suomettuneisuuden aikakausi jää historiaan. Niin kauan kuin emme ole olleet Natossa, on aina ollut pelko siitä, että mitä jos Venäjä alkaa yksin painostamaan Suomea – livahdetaanko me silloin takaisin "suomettumismalliin". Tämän jälkeen on selvää, että ei livahdeta, Penttilä pohtii.

