Keskusrikospoliisin mukaan ryhmissä on jopa kiihotettu vallankumoukseen.
Helsingin käräjäoikeus aloitti tänään käsittelemään tapausta, joka koskee syyttäjän mukaan turvallisuusalan tehtävissä työskentelevien henkilöiden äärioikeistolaisia keskusteluryhmiä.
Syyttäjän mukaan noin kymmenen hengen ryhmässä on suhtauduttu myötämielisesti äärioikeistolaiseen ideologiaan. Ryhmän keskusteluja on käyty pikaviestisovelluksissa.
KRP:n mukaan viestintä on ollut rasistista ja yhteiskuntarauhaa kyseenalaistavaa, jopa sisällissotaan tai vallankumoukseen kiihottavaa.
Kolmea keskustelijaa vastaan on nostettu syytteet, kun taas kuudesta on syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätökset.

Päärikoksena on oikeudessa käsitellään virkasalaisuuden rikkomista. Siitä syytetään Helsingin poliisilaitoksen ylikonstaapelia.
Syyttäjän mukaan mies syyllistyi kesäkuun 2017 ja elokuun 2020 välisenä aikana virkasalaisuuden rikkomiseen paljastaessaan salassa pidettävää tietoa pikaviestisovellusten viestiryhmissä. Tietojen luovuttamista tapahtui 34 eri kerralla.
Tiedot olivat peräisin poliisin rekistereistä ja tietojärjestelmistä. Tiedot ovat olleet esimerkiksi Helsingin poliisilaitoksen kuukausiraportteja, joissa on kerrottu laitoksen alueella tehdyistä rikoksista. Joissain tapauksissa viestissä on ollut tietoja epäillystä ulkomaalaisen tekemästä rikoksesta sekä epäillyn tekijän nimi ja henkilötunnus
Ryhmät, joihin poliisi viestejä lähetti olivat nimeltään Remonttiryhmä, Vihdin-Karkkilan suojeluskunta ja Johtoryhmä. Ryhmien jäseniin kuului erilaisia turvallisuusasioiden parissa työskenteleviä ihmisiä.

