Saattohoitopotilaiden hoitokoti on kodinomainen paikka, jossa keskitytään elämiseen ja kohdataan kysymyksistä suurimmat.
Pirkanmaan hoitokodin johtaja Tiina Surakka tietää, millaista elämä kuoleman lähestyessä on.
– Saattohoidossa keskitytään elämiseen, ei sairautta vastaan taisteluun. Ei saattohoidossa vain odoteta kuolemaa, Tiina luonnehtii.
Pirkanmaan hoitokodin potilaat elävät viimeisiä päiviään. Useimmat heistä ovat iäkkäitä, mutta jopa noin 25 prosenttia on alle 60-vuotiaita, ja alle 30-vuotiaitakin on muutama vuodessa.
Suurin osa heistä on esimerkiksi syöpäpotilaita, joiden sairautta ei voida parantaa eikä jarruttaa. Kun mitään ei voida tehdä, potilasta auttaa enää saattohoito.
– Ei ole kyse siitä ettei hoidettaisi enää, hoito vain muuttuu: siirrytään parantamisesta oireiden mukaiseen hoitoon. Ei sairaus mihinkään häviä, mutta päivä kerrallaan eletään, Tiina kuvailee.
Ihmeparantumisia ei tapahdu
Tavallisesti saattohoito kestää elämän viimeisen viikon tai pari, mutta etenkin kotisaattohoidossa aika voi venähtää jopa vuosiksi.
Ihmeparantumisia ei saattohoitopotilaiden kohdalla tapahdu, mutta ihmiselämä itsessään on ihmeellistä: kun sairautta vastaan taistelu lopetetaan, puhdas elämänhalu saattaa kantaa vielä vuosia eteenpäin.
Esimerkiksi syövän hoidot ovat rankkoja, ja niiden loputtua keho saa ikään kuin hengähdystauon.
Onnistumisen iloa surun keskellä
Tiina saapui hoitokodin johtajaksi elämänkaaren toisesta ääripäästä, synnytysklinikalta. Hän kotiutui saattohoidon pariin hyvin, vaikka tarkoitus oli vain vierailla kuolevien parissa. Muukin henkilökunta on pysyvää.
– Kuolemansairas odottaa, että henkilökunta ei vaihdu. Tutut hoitajat ovat tärkeitä, Tiina kertoo.
