Vakuutusyhtiö povaa suomalaiskoteihin vahinkoja tulevan talven ajastettujen sähkökatkojen vuoksi.
Kotitalouksissa on syytä varautua sähköpulan vuoksi tulevan talven mahdollisiin ajastettuihin sähkökatkoihin, Pohjola Vakuutus toteaa tiedotteessaan. Vakuutusyhtiö nimittäin ennakoi sähkökatkojen aiheuttavan kodeissa vahinkoja.
Mahdollisista sähkökatkoista on puhuttu paljon, mutta kantaverkkoyhtiö Fingrid on aiemmin todennut, että sähkönjakelun katkaiseminen kuluttajilta on vasta viimeinen vaihtoehto mahdollisessa sähköpulassa. Erilaisilla sähköä säästävillä toimilla pyritään välttämään sähkökatkot.
Lue myös: Tällainen kävely kannattaa kotona nyt tehdä, ettei sähkökatkon aikana tarvitse yllättyä – "Voi olla fiksua varmistaa, että..."
Jos sähkökatkoja kuitenkin tulee, ne näkyisivät kotitalouksille 1–3 tunnin pituisina katkoina sähkönjakelussa. Pohjola Vakuutus huomauttaa, että tiedossakin oleva sähkökatko aiheuttaa kotitalouksille kohonneen vahinkoriskin.
– Sähkökatkon varoitusaika voi olla pahimmillaan hyvin lyhyt. Tämä tarkoittaa sitä, että kuluttajille sähköä jakelevan yhtiön on saatava tieto hyvin tehokkaasti ja ripeästi kotitalouksille, jotta ihmiset pystyvät reagoimaan sähkökatkoon ja siten minimoimaan katkosta mahdollisesti aiheutuvat riskit ja vahingot, Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala kertoo tiedotteessa.
