Yhtiövastikkeiden maksamatta jättämisellä voi olla kovat seuraukset.
Taloyhtiöiden osakkaiden vastikerästit ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana "huomattavasti". Näin kertoo Isännöintiliiton tutkimuspäällikkö Olli Rekonen Huomenta Suomessa.
Isännöintiliiton tällä viikolla julkaistuun Talousbarometriin vastanneista yli puolet kertoi, että vastikerästejä on ollut viimeisen vuoden aikana aiempaa enemmän.
– Vastikerästi tarkoittaa, että osakkaalla taloyhtiössä on vastikkeita maksamatta, mikä on tietenkin huolestuttava asia, Rekonen sanoi.
– Selkeästi tämä on sellainen asia, joka isännöinnissä puhuttaa ja työllistää enemmän kuin aiemmin.
Lue myös: Analyysi: Yksi kuva kertoo karulla tavalla, kuinka Suomen lainamarkkinat poikkeavat muusta Euroopasta
Tilanteen taustalla vaikuttavat esimerkiksi korkeat työttömyysluvut.
– Yhä enemmän on myös asunnonomistajia, joilla on vaikeuksia selvitä pakollisista kuluista, Rekonen selittää.
Vastikkeen rästiintyminen johtaa maksumuistutuksiin ja niiden jälkeen perintään. Jos perintäkään ei auta ja rästejä kertyy kahdelta kuukaudelta, hallitus antaa varoituksen asunnon hallintaanotosta.
