Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä on kulkenut jo pitkän matkan. Windows 1 julkistettiin vuonna 1985 ja se oli suunniteltu täysin erilaisiin tehtäviin, kuin mihin tietokoneita nykyään käytetään.
Windowsin ensimmäinen versio oli DOSin ympärille rakennettu karu graafinen kuori, jota käytettiin pääasiassa näppäimistön kautta. Hiiri oli tuolloin käytössä vain joissakin tietokoneissa.
Windowsin kehittäjätiimin blogissa kerrotaan, että moni kokenut käyttäjä piti hiirtä vielä tuolloin tehottomana ja vaikeana käyttää. Arvosteluissa hiiren käyttökelpoisuutta mm. yritystoiminnassa epäiltiin vahvasti.
Seuraavat askeleet

Windows-käyttöjärjestelmän ensimmäinen kaupallisesti menestynyt versio oli vuonna 1990 julkistettu Windows 3. Käyttöliittymä oli täysin uudistettu ja järjestelmän tehokas käyttö edellytti jo hiiren käyttöä. Hiiren käytön edellyttäminen aiheutti osittain edelleen murinaa joidenkin käyttäjien keskuudessa.
Windows 95 alkoi jo selvästi muistuttaa nykyistä käyttöliittymää "Käynnistä" nappuloineen ja työpöytineen. Tuolloin tuplaklikkaukset ja oikean hiiripainikkeen klikkaukset aiheuttivat osaltaan päänvaivaa monille käyttäjille.
Vuonna 2001 ihmiset käyttivät yhä enemmän aikaansa verkossa. Kuvien, musiikin ja videoiden katselu teki yhä vahvemmin tuloaan tietokoneisiin. Tällöin julkistettiin Windows XP.
Vuonna 2006 tuli puolestaan kehiin Windows Vista, jossa mm. ikkunoiden toiminnallisuutta oli kehitetty.




