Aktivistiryhmät tuhrivat Eduskuntatalon pylväät eilen punaiseksi. Väriä on yhä nähtävissä graniitissa pesemisestä huolimatta.
Keskiviikkoaamuna helsinkiläiset hieraisivat silmiään, kun Eduskuntatalon pylväät oli töhritty punaisella värillä. Tekijöiksi ilmoittautuivat Elokapina ja ruotsalainen aktivistiryhmä Återställ våtmarker, jotka kertoivat vastustavansa suomalaisen valtionyhtiön Neovan turpeen tuotantoa Ruotsissa.

Ryhmät ilmoittivat pian mielenilmauksensa jälkeen, että punainen väri on vesiliukoista ja helposti pestävissä. Useissa pylväissä oli verenpunaista väriä useiden metrien korkeudessa, samoin portailla pylväiden edessä.
Eduskuntatalon eilen töhrittyjen pylväiden puhdistaminen vaatinee jatkotoimia, sanoo Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio tänään STT:lle.
Museovirasto arvioi toimet
Museovirasto tarkastaa tänään pylväiden kunnon ja arvioi mahdollisen lisäpuhdistuksen tarpeen, Rauhio kertoo.
– Siellä osataan tällaisia kohteiden konservointia ja tällaisia ratkaisuja selvittää. Saamme sitten neuvon, että mitä tehdä.
Töhrittyä aluetta puhdistettiin eilen vedellä ja painepesurilla. Rauhion mukaan väri on ehtinyt imeytyä huokoiseen materiaaliin, joten jatkotoimille on tarvetta.
– Silmämääräisesti arvioiden näyttää siltä, että pelkkä vesipesu ei siihen riitä, Rauhio toteaa.



