Tietoturva-asiantuntijan Petteri Järvisen mielestä pankit eivät ole tehneet tarpeeksi digihuijausten torjumiseksi.
MTV Uutiset kertoi aiemmin Suomen Pankin entisen pääjohtajan Erkki Liikasen joutuneen huijauksen uhriksi. Viime vuonna suomalaiset menettivät huijauksissa noin 60 miljoonaa euroa.
– Uutisista näemme, millaisia huijauksia tapahtuu edelleen, koko ajan, vaikka tästä on puhuttu jo vuosien ajan.
– Selvästi pankit eivät ole tehneet tarpeeksi. Olisi ihan helppoja keinoja, joilla yleistä pankkiturvallisuutta voitaisiin parantaa, Järvinen sanoo.
Lue lisää: MTV:n tiedot: Suomen Pankin ex-pääjohtaja Erkki Liikanen menetti huijarille 40 000 euroa
Järvisen mielestä pankkien tulisi tarjota asiakkaille esimerkiksi tilejä, joissa rahat siirtyisivät parin vuorokauden viiveellä, tai joista ei pystyisi lainkaan tekemään ulkomaan maksuja.
– Nämä olisivat kaikki vapaaehtoisia turvaominaisuuksia asiakkaalle. Teknisesti toteutus olisi aika yksinkertaista, mutta mitään ei ole saatu aikaiseksi, Järvinen ihmettelee.
viime vuosina petosten torjuntaan on panostettu, ja että pankit pystyvät torjumaan ison osan huijausyrityksistä jo ennen kuin asiakkaat niihin haksahtavat.
