Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkintakokonaisuuden, joka koostuu yhteensä kolmesta epäillystä törkeästä ympäristön turmelemisesta. Tapaus liittyy jätteiden kuljetukseen Suomen ja Viron välillä.
Laajaa kansainvälistä ympäristörikoskokonaisuutta on tutkittu vuoden 2020 alusta lähtien Suomessa ja Virossa, KRP kertoo tiedotteessaan.
Tutkittuihin jätesiirtoihin liittyy suomalaisia ja virolaisia henkilöitä sekä yhtiöitä. Rikoskokonaisuuden kolmea tapausta yhdistävät osittain samat epäillyt.
Rakennusjätettä luvattomasti Suomesta Viroon
Ensimmäinen epäilty törkeä ympäristönturmelemisrikos koskee rakennusjätteen luvatonta vientiä Suomesta Viroon.
Toiminta paljastui, kun Suomen ympäristökeskus SYKE sai syksyllä 2019 Viron kansainvälisistä jätesiirroista vastaavalta viranomaiselta tiedon Tallinnan satamassa pysäytetystä jätekuormasta.
Siirtoasiakirjan mukaan kuormassa oli rakennus- ja purkujätettä. Kuorman tarkastuksessa kuitenkin selvisi, että lastissa olikin rakennus- ja purkujätteen mekaanisessa käsittelyssä syntyvää hienojakoista alitetta, jonka siirtämiseen ei ollut lupaa.
Alite on hienoainesta, jota ei voida kierrättää samalla tavalla kuin rakennus- ja purkujätettä, ja siksi se tarvitsee oman jätteenvientiluvan.
Esitutkinta epäillystä törkeästä ympäristön turmelemisesta aloitettiin Keskusrikospoliisissa SYKEn tutkintapyynnön johdosta.
Poliisi epäilee, että suomalainen yritys ehti touko-lokakuussa 2019 viedä Viroon vääränlaisella luvalla yhteensä noin 1700 tonnia alitetta yhteensä 70 erässä ennen kuin jäi tarkastuksessa kiinni.
Viroon myös vaaralliseksi luokiteltua öljyä
Esitutkinnassa ilmeni myös, että epäillyt olivat vieneet luvatta Viroon myös vaaralliseksi jätteeksi luokiteltua muuntajaöljyä toukokuun 2018 ja marraskuun 2019 välisenä aikana.
SYKE teki Keskusrikospoliisille asiasta tutkintapyynnön. Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee suomalaisen toiminnanharjoittajan syyllistyneen törkeään ympäristön turmelemiseen viemällä ilman jätesiirtolupaa Suomesta Viroon yhteensä noin 860 tonnia jäteöljyä.

