Viljat aiheuttivat Taina Soutsalolle ja Anita Mecklinille niin kovia oireita, että sisarukset joutuivat sairaalaan. Elämä parani vasta, kun he luopuivat kaikista viljatuotteista.
Taina Soutsalo sairastui kolmekymppisenä rajuun kilpirauhasen akuuttiin tulehdukseen. Sen seurauksena kilpirauhanen oli verikokeiden mukaan toisinaan vajaatoimintainen, välillä se taas toimi.
Sairastuttuaan Taina alkoi kiinnostua viljojen vaikutuksista oireisiinsa.
– Sain tietää aiheeseen paneuduttuani, että ihmisen elimistö ei ole geneettisesti sopeutunut viljatuotteisiin. Ihmisen kehityskaaressa viljat tulivat ravinnoksi aika myöhään, noin 10 000 vuotta sitten.
Hänen suvussaan on viljayliherkkyyttä ja diagnosoitua keliakiaa tiettävästi nyt jo neljässä polvessa. Isotädillä todettiin keliakia vasta aikuisiällä.
– Jopa syöpiä voi kehittyä viljojen myrkyllisyyden seurauksena. Äitini sairastui syöpään 49-vuotiaana. Myöhemmin hän onneksi tervehtyi siitä ja välttää nykyään viljoja, Taina sanoo.
"Olin aina väsynyt ja turvoksissa"

Ensimmäisen kilpirauhastulehduksen jälkeen Taina ei vielä osannut jättää viljoja pois ruokavaliostaan. Hän oli kärsinyt muun muassa ajoittaisesta ripulista, ummetuksesta ja refluksitaudista, jossa mahan sisältö nousee ruokatorveen. Niiden seurauksena hän siirtyi ensin noudattamaan vähähiilihydraattista ruokavaliota (VHH).
– Aloitin tiukan VHH:n, koska olin aina väsynyt ja turvoksissa. Lisäksi paino yritti karata hallinnasta.
Tainalle oli kehittynyt myös monia allergioita.

