Studio55.fin seksikysely kertoo, että perinteinen, niin sanottu lähetyssaarnaaja on suosituin yhdyntäasento. Lähetyssaarnaaja on erityisesti iäkkäimpien, yli 65-vuotiaiden vastaajien mieleen. Pelkkään lähetyssaarnaajaan ei kuitenkaan ole tyytyminen, sillä suurimmassa osassa suhteita suositaan myös esimerkiksi suuseksiä.

Seksikyselyyn vastanneista 37 prosenttia nimesi lähetyssaarnaajan suosikkiasennokseen, ja se oli sekä miesten että naisten mieleen. Aivan kaikkia perinteikäs tyyli ei kuitenkaan viehättänyt.
– Mikä tahansa muu kuin lähetyssaarnaaja, joka on ainoa asento meillä.
Vastausten perusteella läheisyys on kuitenkin arvossaan, sillä seuraavaksi suosituin asento oli kyljellään (20 prosenttia). Kylkiasennon suosioon saattoi tosin olla muitakin syitä:
– Vastakkain kylkiasennossa. Se on muuten tosi hyvä ylipainoisille.
Viidesosa vastaajista nautti eniten naisen ollessa päällä, ja 14 prosenttia nimesi niin sanotun koira-asennon suosikikseen. Toiset kertoivat nauttivansa kaikista asennoista vaihdellen, ja toiset löysivät suosikkinsa mielikuvitusta käyttäen.
– Kaikki käy ja on käytössäkin.
– Kaikki asennot vaihdellen, myös yhdynnän aikana, mikäli himoa riittää.
– Rakastajattareni kanssa kaikki mainitut.
– Sairaudestani johtuen oma kehittämämme asento.
Suuseksi suosittua
Suuseksi kuului makuuhuoneen ohjelmistoon lähes 60 prosentissa suhteita, oli se sitten molemmin puoleista tai vain toisen osapuolen antamaa. Suuseksi oli selvästi suositumpaa nuorempien vastaajien keskuudessa, ja myös suhteen ikä vaikutti asiaan.

