Polvileikkauksestaan toipunut Wilma Murto lähtee Tokion MM-kisoihin suurena kysymysmerkkinä. MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä näkee, että finaalipaikka olisi jo hyvä suoritus.
Tästä linkistä näet Tokion MM-yleisurheilun ohjelman ja suomalaisurheilijat
Murto on ehtinyt kilpailla tällä kaudella ennen MM-kisojen karsintakisaa kahdesti. Hän palasi kilpa-areenalle elokuun puolivälissä Oulussa, jossa syntyi tulos 445. Puolitoista viikkoa myöhemmin Ruotsi-maaottelussa Tukholmassa Murto ylitti korkeuden 443.
Murto avasi kautensa Oulussa kymmenen askeleen vauhdilla. Tukholmassa vauhtijuoksua tuli 12 askeleen verran. Murron normaali täysivauhtinen juoksu käsittää 16 askelta.
Hyppääjän iskukyky Tokiossa on kysymysmerkki. Kokemusta kovemmasta vauhtijuoksusta ja isommista seipäistä ei tältä kaudelta kisatilanteesta ole.
– Tietysti, kun sitä juoksunopeutta tulee lisää, se tarkoittaa erilaisia putkia, erilaista ajoitusta, kuinka lähdet seipään rytmiin maasta, ja aikaa on vähemmän käyttää, MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä sanoo.
– Wilmalla on rajallisesti kokemuksia tällä kaudella paksuista seipäistä. Onhan siinä huomattavati enemmän kysymysmerkkejä.
Tilanteen toinen puoli on se, että Murto pääsee Tokioon ilman ylimääräisiä tulospaineita. Evilä näkee hyppääjän lähtevän kisaamaan hyvin vapautuneessa tilanteessa.
Hän on ulkoistanut kaikki odotukset itsestään niin kuin kuuluu ollakin. Katsotaan historiaa vaikka vuosi taaksepäin, se on ollut hyvin rikkonaista.

