Vaikka Volkswagen onkin sähköautojen suhteen edelläkävijä perinteisten autovalmistajien keskuudessa, ei emoyhtiön politiikka määrittele liiaksi sen siipien suojissa olevien pienempien valmistajien toimintaa.
Brittiläisen luksusautovalmistaja Bentleyn toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Adrian Hallmark kertoi Top Gearin haastattelussa, että siltä ei kannata odotella täyssähköautoa vielä vuosikausiin.
Vaikka Bentley pyrkii sähköistämään koko mallistonsa vuoteen 2023 mennessä, ei se aio kiirehtiä ensimmäisen täyssähköisen mallin suhteen.
Markkinoille 2025 tai 2026
Hallmarkin mukaan sähkö-Bentley voitaneen esitellä aikaisintaan vuosikymmenen puolivälissä.
– Odotamme, että viidessä vuodessa akkujen parantuva energiatiheys – tai kiinteän olomuodon solid state -akut – mahdollistavat 30 prosentin loikan suorituskyvyssä, Hallmark sanoi.
Hallmarkin mukaan kuluttajien suurin huolenaihe tällä hetkellä sähköautojen suhteen liittyy niiden toimintamatkaan sekä hintaan. Hän totesikin, että akkujen on oltava sekä parempia että halvempia ennen kuin Bentley hyppää sähköautojen kelkkaan.


