Autoliitto muistuttaa tiedotteessaan, että lämpötilan pudotessa renkaiden ilmanpaineet on syytä tarkistaa uudelleen.
Lämpötilan lasku vaikuttaa myös rengaspaineisiin. Mikäli renkaat on vaihdettu alle ja paineet säädetty ohjearvoihin lämpimässä hallissa, ovat ne jo pikkupakkasella alipaineiset.
Lämpötilan laskeminen alentaa renkaiden ilmanpainetta noin 0,1 baria jokaista kymmentä astetta kohden. Asia on syytä pitää mielessä talvipakkasilla, sillä paineet voivat muuttua myös matkan aikana, mikäli ajaa esimerkiksi Etelä-Suomen nollakelistä Lapin paukkupakkasiin.
– Yleisesti suositellaan, että talvirenkaisiin tulisi laittaa jo valmiiksi 0,2 baria enemmän painetta, mitä valmistaja suosittelee. Näin pyritään tasaamaan juuri lämpötilanvaihteluiden aiheuttamia muutoksia renkaan käyttäytymiseen, Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen ohjeistaa tiedotteessa.
Lue myös: Ethän usko näihin rengaspainemyytteihin? Seuraukset voivat olla kohtalokkaat – "Aiheuttaa helposti harhaluulon"
Pienestä ylipaineesta ei ole haittaa renkaan toiminnalle, mutta alipainetta tulee välttää. Vajaapaineinen rengas vaikeuttaa auton hallintaa erityisesti ääritilanteissa, pidentää jarrutusmatkaa, lisää polttoaineenkulutusta 3–6 prosentilla, kuluu nopeammin ja myös hajoaa helpommin.
Keskikokoisen henkilöauton renkaan normaali ilmanpaine on rengasvalmistaja Kumhon mukaan noin 2,5 baria. Jos renkaan paine on alle 2,0 baria, tulee ilmaa ehdottomasti lisätä. Vesalainen puolestaan pitäisi alarajana valmistajan ilmoittamia ohjearvoja.
Autovalmistajan suosittelemat rengaspaineet löytyvät auton käyttöohjekirjasta sekä usein esimerkiksi kuljettajan ovenpielessä tai polttoaineluukun sisäpuolella olevasta tarrasta.
