Mazdan kanadalainen maajohtaja tietää haasteet, joita yhtiön uuden sähköauton markkinointiin liittyy. Auton suomalaisessakin markkinoinnissa hyödynnetään mielikuvia täyssähköisestä kakkosautosta.
Japanilainen Mazda toi viime vuonna markkinoille nimeä MX-30 tottelevan sähköauton. Auton design on voittanut monet puolelleen, ja kaapparimalliset takaovet ovat piristävä yksityiskohta muutenkin tyylikkäässä autossa.
Se, mistä MX-30 ei ole saanut erityisiä kehuja, on sen poikkeuksellisen lyhyt toimintamatka, joka on WLTP-syklillä mitattuna vain noin 200 kilometriä. Amerikkalaisen EPA-standardin mukainen toimintamatka on vain 100 mailia eli noin 160 kilometriä. Auton 35,5 kilowattitunnin akusto onkin huomattavasti pienempi kuin vastaavasti hinnoitelluilla kilpailijoilla.
Mazdan tutkimus- ja kehityskeskuksen johtajana toimiva Christian Schultze kertoi viime vuonna Automotive News Europelle, että japanilaisyhtiö laski tarkkaan, mikä olisi toimintamatkan ja valmistuksesta aiheutuvien päästöjen suhteen optimaalisin koko akustolle.
Lue myös: Mazdan sähkömaasturi kulkee ainoastaan 200 kilometriä latauksella – valmistajan mukaan se on juuri sopivasti
MX-30:n valmistuksesta aiheutuvat päästöt ovat Mazdan mukaan yhtä suuret kuin dieselmoottorilla varustetun Mazda 3:n päästöt 42 000 kilometrin ajon jälkeen. Mikäli MX-30:ssä olisi 95 kWh:n akku, olisivat sen päästöt tasoissa dieselkäyttöisen Mazda 3:n kanssa vasta sitten, kun dieselautolla olisi ajettu 115 000 kilometriä.
