Tamperelaismiehet hävisivät sijoitushuijarille yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Ulkomaalaishuijari käytti rahoja kalliisiin timanttisormuksiin, merkkivaatteisiin, kenkiin ja luksuselämään.
Rikoksistaan kiinni jäätyään mies väitti, että joku oli varastanut hänen identiteettinsä, hakkeroinut hänen äänensä ja tehnyt petoksia hänen nimissään. Käräjäoikeus ja hovioikeus pitivät miehen selityksiä pötypuheina.
Huijaukset alkoivat niin, että uhrit saivat sähköpostiviestin sijoitusyritykseltä ja ottivat itse yhteyttä yritykseen. Yhteyshenkilö selitti yrityksen toimintaperiaatteet ja pyysi henkilötiedot sekä sähkölaskua tai muuta tiliotetta.
Toinen uhreista ehti kuolla ennen asian oikeuskäsittelyä, joten oikeudessa ehdittiin kuulla vain toista uhreista.
Mies kertoi sijoittaneensa ensin tuhat euroa, mikä summa miltei tuplaantui ensimmäisen päivän aikana. Koukku oli tarttunut kiinni ja mies innostui sijoittamisesta.
Hänelle luotiin tili kryptovaluutan välityspalveluun ja tämän jälkeen hän antoi etänä pikaviestipalveluiden kautta ohjeita osake- ja valuuttakauppaan. Taas hän takoi muutaman tonnin tuloksen lyhyessä ajassa.
Lue myös: Yrityksen toimitusjohtajalta huijattiin noin 100 000 euroa – poliisi tutkii törkeää petosta
Tolkuton tuotto koukutti
Nyt huijarin koukku oli syvällä sijoitusinnostuksen saaneen suomalaisuhrin lompakossa.
Mies teki tarkistuksia internetissä ja googlasi kaikki tiedot henkilöistä, joiden kanssa kuvitteli toimivansa. Hän luuli tarkastaneensa näiden taustat hyvin.
Uhri suostui sijoitusyhtiön pyynnöstä asentamaan tietokoneelleen AnyDesk-ohjelman, jolla sijoitusyhtiö pääsi etähallitsemaan uhrin konetta. Oikeudessa kuullun asiantuntijan mukaan tämä on tyypillisin tapa, jolla sijoitushuijarit toimivat.
Tamperelaismies luuli tekevänsä kauppaa yhä kovenevilla panoksilla Wall Streetillä ja Hongkongin pörssissä, mutta tosiasiassa hänen rahansa siirtyivät nopeimmillaan eteenpäin rahanpesujärjestelmässä seitsemän minuutin kuluttua siirrosta.
