Tänään on mitattu kuluvan vuoden 36. hellepäivä, kertoo Ilmatieteen laitos viestipalvelu X:ssä.
Lämpötila kohosi 25,4 asteeseen Salon Kärkän havaintoasemalla. Viimeksi hellettä mitattiin lauantaina Raumalla.
Ilmatieteen laitos kertoo, että tilastojen mukaan hellettä on tavanomaisesti juuri 36 päivänä vuodessa.
Sää on jatkunut vuodenaikaan nähden lämpimänä ja helleraja voi rikkoutua myös huomenna.
Lähipäivinä lämpötila on Ilmatieteen laitoksen mukaan suuressa osassa maata jopa kuusi astetta korkeampi kuin syyskuussa tyypillisesti tähän aikaan.
Lue myös: Höyryävän lämmin sää jatkuu – meteorologilta loppuu resoluutio kesken
Syksyinen keli alkaa loppuviikosta
Huomenna maan keskiosiin liikkuu kostean ilman alue, ja tiistaiyöstä alkaen alueilla on voimassa varoitus rankkasateista. Vettä voi tulla jopa yli 20 millimetriä tunnissa. Voimakkaiden sateiden lisäksi alueilla voi esiintyä ukkosta.
Esimerkiksi alikulut voivat tulvia tiistaina taajama-alueilla ja liikenteessä on kohonnut vesiliirtovaara.
– Lapissa lämpötilat ovat 15:n ja 20 asteen välillä, mutta jos alapilvi jää roikkumaan pitkälle iltapäivään, voivat lämpötilat olla ennustettua matalampia, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eetu Rimo tiedotteessa.