Tanja oli etupihalla, kun karhu tallusteli etsimään ravintoa.
Liperin Kaatamossa asuva Tanja Taskila koki maanantai-iltana kotipihallaan jännittävän hetken, kun nuori karhu saapui metsästä Tanjan pihalle etsimään ravintoa.
Taskila yritti hätyyttää karhua tiehensä. Eläin ei kuitenkaan hievahtanutkaan hänen huutoihin, vaan asteli vain lähemmäs.
– Se kierteli ja kaarteli vain pihalla ja tuli tuomen luokse, johon oli ripustanut linnuille läskinpaloja ruokittavaksi, Taskila kertoo.
Kun karhu tallusteli yllättäen kotipihalle, kertoo Taskila olleen kotinsa pihaportailla – vain kahden metrin etäisyydellä karhusta.
Taskila ihmetteli kovasti karhun käytöstä.
– Hätistin pois sitä ja kiroilin, mutta ei millään lähtenyt. Se oli lempeä, ei edes murahdellut tai mitään. Tilanne ei vaikuttanut pelottavalta tai ahdistavalta, Taskila kuvailee.
Hän kertoo karhun viipyneen pihalla lopulta puoli tuntia ruokaa mutustellen. Lopulta se kaatoi koko pihatuomen ja luikki takaisin metsään.
– Lähti ruokakatiskan kanssa pakoon.
Taskila kertoo asuneensa alueella 30 vuotta. Tämä on hänen sanojensa mukaan ensimmäinen kerta, kun karhu astelee kotipihalle.
Karhua ei saa lähestyä
Riistakeskuksen Pohjois-Karjalan riistasuunnittelija Kai-Eerik Nyholm kertoo, että lukuisat karhuhavainnot ja pihavierailut kertovat siitä, että karhut ovat heränneet ja ne ovat nälkäisiä.
– Jotkut yksilöt ovat omaksuneet huonon käyttäytymistavan ja tulevat sitten hakemaan yksinkertaisesti ravintoa pihoilta, Nyholm kertoo.
Nyholm varoittaa, että kesy ja rohkea pihalle edennyt karhu voi olla vaarallinen ja arvaamaton, vaikka tuntuma voikin olla aluksi lempeä ja rauhallinen.
