Pääministeri Frederiksenin mukaan Tanska ja Grönlanti valmistelevat yhteistä diplomaattista vastausta viime päivien keskusteluihin.
Grönlantiin lähetetyt tanskalaisjoukot oli määrätty taisteluvalmiuteen siltä varalta, että Yhdysvallat hyökkäisi Grönlantiin. Asiasta kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR perjantaina.
DR:n tietojen mukaan Tanskan viime viikolla antamassa sotilaallisessa määräyksessä sanottiin, että Grönlannissa olevilla sotilailla tulee olla taisteluammuksia. Määräyksessä oli myös hahmoteltuna monivaiheinen operaatio, johon sisältyi mahdollisuus lähettää myöhemmin lisää joukkoja.
Määräyksen jälkeen sotilaita ja varusteita ryhdyttiin DR:n mukaan kuljettamaan Grönlantiin. Virallisesti kyseessä oli osa Tanskan johtamaa Arctic Endurance -sotilasharjoitusta, jonka Tanska on sanonut jatkuvan valtaosan loppuvuodesta.
Lue myös: Analyysi: Kuva Trumpista on murtumassa – ja se näkyy jo teoissakin
DR:n mukaan Grönlannin puolustamista sotilaallisesti tuettiin laajalti poliittisesti niin Tanskan hallituksessa kuin oppositiossakin. Yhdysvaltojen hyökkäystä pidettiin silti epätodennäköisenä.
Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen kieltäytyi perjantaina kommentoimasta DR:n tietoja.
Keskiviikkona Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi ensimmäistä kertaa, ettei Yhdysvallat aio käyttää sotilaallista voimaa Grönlannin mahdollisessa haltuunotossa. Trump on pitkään vaatinut, että Yhdysvaltojen pitäisi saada Tanskalle kuuluva Grönlanti hallintaansa turvallisuussyistä.
