Tanssiraati ällistyi Sointu Borgin huimasta noususta Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parinvaihtoviikolla sekä Shawn Huffin ja Matti Puron nerokkaasta koreografiasta.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa vietettiin sunnuntaina 15. lokakuuta parinvaihtoviikkoa, jolloin kaikki tähtioppilaat sekä tähtiopettajat tanssivat uusien parien kanssa. Illan teemana oli puolestaan 1990-luku.
Huomenta Suomen Tanssiraati oli vakuuttunut parinvaihtoviikon annista. MTV Uutisten toimittajat Katja Lintunen sekä Aino Haili olivat sitä mieltä, että yksi illan kirkkaimmista onnistujista oli Sointu Borg, joka edellisviikolla joutui jättämään suoran lähetyksen väliin kylkimurtuman takia. Parinvaihtoviikolla Borg tanssi Saana Akiolan kanssa.
– Siis mä en tiedä, mitä Sointulle on tapahtunut. Sointu oli aivan uusi ihminen siellä tanssiparketilla, hän oli tämän sunnuntain yllättäjä, aivan super hyvä. Ollaankin Ainon kanssa monesti toitotettu täällä Tanssiraadissa sitä, että nyt Sointu näytä sitä persoonaa siellä tanssilattialla, niin nyt näkyi, Lintunen hehkutti.
Toimittajat kertoivat myös odottavansa nyt erityisellä mielenkiinnolla sitä, millainen tanssi Borgilta tullaan näkemään tulevana sunnuntaina, kun hän palaa parketille oman tähtiopettajansa kanssa.

