Tappajaetanaksikin kutsuttu espanjansiruetana jatkaa voittokulkuaan myös meillä Suomessa.
Se on levittäytynyt uusille alueille ja runsastuu paikallisesti. Vieraslajen hallintasuunnitelman mukaan laji pitäisi hävittää ja sen leviämistä rajoittaa, mutta käytännössä se on vaikeaa ellei mahdotonta. Laji on melkein kaikkiruokainen eikä sillä ole luontaisia vihollisia.
Haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltu espanjansiruetana on levittäytynyt jo lähes koko Suomeen. Pohjoisimmat havainnot on tehty Rovaniemellä. Laji menestyy hyvin, koska se viihtyy monenlaisissa ympäristöissä eikä nirsoile ruuan kanssa.
Ravinnoksi kelpaavat useimmat puutarha- ja viljelykasvit, mutta myös lajitoverit.
— Se tappajaetana nimi tulee siitä, että niillä on tapana syödä toisiansa, siis raatoja, selittää tutkija Katriina Könönen Suomen ympäristökeskuksesta.
Kiehuva vesi tappaa etanat tehokkaimmin
Vieraslajien hallintasuunnitelman mukaan laji pitäisi pyrkiä hävittämään ja sen leviämistä rajoittamaan. Jotta se onnistuisi, etanat pitäisi kerätä pois pihoilta ja puutarhoista jo aikaisin keväällä ennen kuin ne alkavat lisääntyä.
Lajin lisääntyminen on nimittäin poikkeuksellisen tehokasta: yksi etana munii satoja munia kasvukauden aikana.
— Paras hävityskeino ja minusta armeliain on kaataa niiden päälle runsaasti kiehuvaa vettä. Se tappaa ne nopeasti ja tehokkaasti, neuvoo Könönen.
Raadot on laitettava sekajätteeseen tai kaivettava syvälle maahan, jotta ne eivät jää lajitoverien ruuaksi.




