Tampereen Tappara varmisti perjantai-iltana SM-liigan runkosarjan voiton, kun se kaatoi Rauman Lukon maalein 6–2. Runkosarjan voitto on Tapparalle seurahistorian yhdestoista. Samalla Tappara teki oman ennätyksensä kolmen pisteen voittojen määrässä, ja Benjamin Rautiasesta tuli seurahistorian ykköstehomies yhdellä kaudella.
Tappara ei jättänyt Lukko-ottelun alussa epäselväksi, halusiko se laittaa perussarjan voittotaistelun tänään pakettiin. Daniel Brickley paukutti kirvesrinnat 3–0-johtoon jo yhdeksän minuutin kohdalla.
Lukko teki pari kavennusta, mutta voittotaisteluun se ei noussut.
Tappara nousi voitolla 116 pisteeseen, eivätkä takana joukkueet pysty enää nousemaan edes tasapojoihin. Kolmen pisteen voitto oli joukkueelle 35. tällä kaudella. Kyseessä on uusi seuraennätys. Tappara palasi runkosarjan valtiaaksi vuoden tauon jälkeen.
Lukko on kuudentena. Sen lopullinen sijoitus on vielä pahasti auki.
Tapparan 6–2-maalin tehnyt Benjamin Rautiainen nousi 74 tehopisteeseen ja teki Tappara-historiaa. Hän nousi yksin eniten yhdellä kaudella pisteitä tehneeksi Tappara-pelaajaksi ohi legendaarisen Martti Jarkon.
Kärpät ulkona
Kouvolassa KooKoo hoiti pakkovoiton, kun repaleinen ja junioripainotteinen Jukurit kävi vierailemassa. KooKoolle voitto 5–1. Seura on nyt 109 pisteessä tasoissa sarjakolmosen SaiPan kanssa, kun kaksi kierrosta on jäljellä. KooKoo on kuitenkin kakkosena, koska sillä on yksi kolmeen pisteen voitto enemmän.
Vain yksi pudotuspelijoukkue on enää selvittämättä. Se on joko HPK tai TPS. Etulyöntiasema on ensin mainitulla. HPK otti yhden pisteen 2–3-rankkaritappiolla Lahdesta. TPS puolestaan koki murskakylvyn Porissa, kun Ässät soitti pataa luvuin 6–2.
HPK 73 pisteellä sijalla 12. TPS perässä haastamassa 71 pisteen potilla. HPK pelaa vielä Pelicansia ja Tapparaa vastaan, TPS kohtaa Ässät ja KooKoon.
Illan otteluiden tulokset varmistivat, että Jukurien ja Kärppien kausi päättyy runkosarjaan. Kummallakin oli ennen illan kierrosta vielä teoreettiset mahdollisuudet jatkoon.

