Slovakian äänestysprosentti on ollut koko EU:n huonoin aina, kun se on ollut eurovaaleissa mukana.
Bratislava eroaa tällä hetkellä monesta muusta Euroopan pääkaupungista.
Kaupungin keskustassa ja sen liepeillä on mahdollista taivaltaa puoli päivää huomaamatta yhtäkään eurovaalimainosta. Vasta keskustan liepeiltä isojen teiden varsilta löytyy muutama.
– Nämä ovat Slovakiassa kolmannet vaalit lyhyen ajan sisään, joten ihmisiä voi vaivata vaaliväsymys. Puolueet pitävät näitä perinteisesti myös vähän kuin toisen luokan vaaleina. Resursseja käytetään huomattavasti vähemmän, selittää Erik Láštic.
Hän johtaa politiikan tutkimuksen laitosta Bratislavan Comenius-yliopistossa.
Slovakialaiset äänestivät viime syksynä parlamenttivaaleissa ja tänä keväänä kahdesti presidentinvaaleissa. Ensi lauantaina on edessä eurovaalit.
Maa liittyi Euroopan unioniin sen itälaajentumisen ensimmäisellä kierroksella vuonna 2004. Se on ollut mukana eurovaaleissa neljästi aiemmin, ja joka kerta äänestysaktiivisuus on ollut unionin matalin.
Vuonna 2014 vain 13 prosenttia Slovakian äänioikeutetuista kävi uurnilla. Viime kerralla, vuonna 2019, äänestysprosentti nousi sentään 25:een.
– Yksi selitys on se, miten päädyimme EU:hun. Slovakia oli Keski-Euroopan mustalammas itälaajentumisessa. Otimme muita kiinni uudistuksissa vauhdilla, jotta ehdimme mukaan eikä EU:sta ehditty käydä maan sisällä juurikaan keskustelua, Láštic sanoo MTV:lle.
Hän arvioi, että tämä on heijastunut myös myöhempään EU-keskusteluun.
Esimerkiksi EU:n suunnasta ei ole juurikaan maan sisäisesti keskusteltu eikä se ole herättänyt suuremmin intohimoja.
Toisinaan jotkut poliitikoista ovat käyttäneet EU:ta populistisella tavalla valittamalla Brysselin sanelevan sitä tai tätä.
Murhayritys keskeytti kampanjoinnin
Eurovaalikampanjointi keskeytyi hetkeksi, kun pääministeri Robert Ficoa ammuttiin kaksi viikkoa sitten maan keskiosassa Handlovassa.


