Suomi tekee päätöksensä Nato-jäsenyyden hakemisesta aivan lähiaikoina. Kriittiset päivät ovat edessä seuraavan viikon aikana.
Juttu on julkaistu alun perin 3. toukokuuta, päivitetty 10. toukokuuta.
Suomen Nato-päätösprosessi saa toden teolla vettä rattaisiinsa tällä viikolla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo oman Nato-kantansa viimeistään torstaina 12. toukokuuta, kun eduskuntaryhmät kokoustavat aiheesta. Asia kerrottiin ensimmäisenä Ilta-Sanomien vappuaaton haastattelussa.
MTV Uutisten tietojen mukaan yksityiskohtia siitä, miten presidentti kertoo kantansa ja onko samana päivänä luvassa esimerkiksi tiedotustilaisuutta, ei ole toistaiseksi lyöty lukkoon.
Joka tapauksessa presidentin kanta tullee keräämään kansainvälistäkin huomiota ja Suomen ymmärretään olevan käytännössä tekemässä Nato-päätöstä.
Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) julkistaa oman henkilökohtaisen Nato-kantansa viimeistään ensi viikolla.
Kannan julkistamisen ajankohtaan voi vaikuttaa se, että pääministerin kalenterissa on ensi viikon tiistaista perjantaihin kestävä Business Finlandin vienninedistämismatka Japaniin. Tällä hetkellä ei ole täysin varmaa, osallistuuko pääministeri matkalle.
Marin on kertonut julkaisevansa kantansa ennen SDP:n puoluevaltuuston kokousta, joka on lauantaina 14. toukokuuta.
SDP:n puoluevaltuuston kokoustaessa Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) osallistuu ruotsalaislehti Aftonbladetin tietojen mukaan ruotsalaiskollegansa tavoin Naton epäviralliseen ulkoministerikokoukseen Berliinissä.
Aftonbladetin mukaan Naton 30 jäsenmaan odotetaan osoittavan päivällisellä tukensa Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksille. Suomen ulkoministeriö ei ole tiedottanut matkasta.
