Suomen kartta on täynnä mitä erikoisimpia paikannimiä. Kuolema on yksi niistä.
Arja Pitkänen on pitänyt pientä kyläkauppaa Kuolemassa lähes 40 vuotta. Noin 30 asukkaan kylä sijaitsee Alajärven itäpuolella Etelä-Pohjanmaalla. Kuolema-nimi ei enää tunnu paikallisista kummalliselta, mutta Pitkäsen mukaan monet vierailijat höristelevät korviaan kuultuansa olevansa Kuolemassa.
– He sitä kauhistelevat, mutta kyllä se siitä sitten. Se on vain paikannimi, Pitkänen sanoo.

Hän on kuullut paikannimen alkuperästä monenlaista kertomusta. Yhden mukaan nimi olisi saanut alkunsa parin sadan metrin päässä kaupasta sijainneessa kievarissa aikoja sitten tapahtuneesta taposta.
Pitkänen on kuullut myös useita sota-aikaan liittyviä tarinoita Kuolemasta.
– Tässä ei ollut silloin kunnon tietäkään ja hevosia meni. Ne ovat juuttuneet mutaan kiinni ja ne on kuolleet sinne, Pitkänen kertoo.
Vireä pikkukylä
Pitkänen ei ole kuullut, että paikkakuntaa pidettäisiin nimensä ja niihin liittyvien tarinoiden takia kirottuna. Kuoleman välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös muita synkältä kuulostavia paikkakuntia, kuten Nälkämäki ja Halla.
Pitkänen kertoo, että Kuolema on nimestään huolimatta elävä ja pirteä maalaiskylä.
– Täällä on maatalousyrittäjiä ja koneyrittäjiä. Paljon nuoria pariskuntiakin on tullut tänne sukupolvenvaihdoksen myötä.
Pitkäsen mukaan kauppa käy erityisesti kesällä, kun lomalaiset ovat liikkeellä. Pienen ruokakaupan yhteydessä on myös soraliike. Muita palveluja kylässä ei ole.


