Aivastamisen mekanismi on kaikilla sama, mutta itse aivastus on yhtä uniikki kuin puheääni.
Nenäonteloissa kutiaa ja yrität nenää nyrpistelemällä helpottaa oloasi. Lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin heittää käsivarsi kasvojen eteen ja pärskäistä näyttävästi.
Mikä sitten saa ihmisen aivastamaan?
Terveyskirjasto määrittelee aivastuksen nenän limakalvon ärtymisestä aiheutuvaksi äkilliseksi ja nopeaksi uloshengitykseksi, jonka syynä on esimerkiksi hengitysilman ärsyttävät pölyt tai kaasut.
Health-julkaisun haastattelema lääkäri Matthew Purkey kertoo, että aivastus onkin juuri kehon tapa päästä eroon näkyvästä tai mikroskooppisen pienistä allergeeneistä, viruksista tai ylipäätään ärsyttävistä aineista.
– Kun ylähengitystiemme, erityisesti nenämme, havaitsee vieraan aineen, joka on mahdollisesti haitallinen, aivastamme saadaksemme aineen ulos, Purkey selittää.
Mutta mitä tämän puolustusmekanismin aikana oikeastaan tapahtuu ja miksi aivastaminen tuntuu yllättävän tyydyttävältä?
Lue myös: Miksi nenä vuotaa? Näin erotat katupölyn, siitepölyn ja koronan aiheuttamat oireet
Mitä tapahtuu kun aivastamme?
Nenään ajautunut vieras aine takertuu nenäkarvoihin ja stimuloi nenän hermopäätteitä, mistä lähtee viesti aivoihin. Viesti kulkeutuu aivorungon osaan, jota kutsutaan ydinjatkeeksi.
Ydinjatke kontrolloi tärkeitä toimintoja kuten hengitystä, ruoansulatusta ja sydämen sykettä.



