Miisa Grekov nähdään toista kautta Muodin huipulle -ohjelman juontajana. Ohjelman myötä hän on oppinut muodista valtavasti uutta. Yhtä asiaa hän ei kuitenkaan laittaisi ylleen.
Miisa Grekov nähdään tulevalla Muodin huipulle -kaudella juontajana toista kertaa keväällä 2024.
– Tämä on ollut urani kannalta todella kasvattava kokemus. Ohjelman henkeen liittyen olen oppinut paljon myös muodista. Ajamme aina samaa matkaa kuvauksista kotiin Helsinkiin Samin (Sykkö) ja Mertin (Otsamo) kanssa ja meillä on ollut ihan mahtavia keskusteluita muodista, muodin historiasta ja tulevaisuudesta. Olen aina ihan korvat höröllä ja opin lisää muodista, Grekov kertoi MTV Uutisille.
Otsamo nähdään tällä kaudella Grekovin ja Sykön lisäksi vakiotuomareiden joukossa. Mentorina toimii tuttuun tapaan Sofia Järnefelt.
Omaa tyyliään Grekov kuvailee klassiseksi, johon hän haluaa yhdistellä räväyttäviä asusteita.
– Pidän näyttävistä, pitkistä kynsistä ja koruista. Olen ollut nuorena skeittaaja, niin vaikka olen kohta kolmekymppinen, niin jotenkin sisälläni on katumuodin rakastaja. Eli vaikka tyylini on klassinen, niin tykkään tuoda pieniä elementtejä katumuotimaailmasta, kuten lippiksen tai tennarit. Tykkään yhdistellä ronskia ja klassisempaa tyyliä.

